Jes!

Otsikko kertoo! Suuri helpotus, blogini toimii vihdoin myös puhelimella! Enään ei siis tarvitse kiirehtiä kirjoituksissa. Töissä tänään edelleen siirsin vartijoiden paperisia tiedostoja sähköiseen tietokantaan. Tietokoneella tehtävää työtä siis. Työtäni siis ei todellakaan edesauttanut tänään parin tunnin sähkökatkos. Sillä aikaa siis kävin lounaalla, kysyin työntekijöiltä onko jotain missä voin auttaa ja tottakai mikä tärkeintä, leikin koirienkanssa. Olen iloinen siitä että pomoni Lavinia on antanut minulle vastuuta ja luottaa minuun. Perjantaina hän joutui lähtemään aikasemmin joten pyysi minua ruokkimaan koirat ennenkuin lähden. Tulin todella iloiseksi tästä sillä olinkin sanonut että jos on mitään koirienkanssa missä voisin auttaa, auttaisin mielelläni. Saankin ruokkia koirat huomennakin kun hänellä on kokous. Tiedän, kuulostaa tyhmältä mutta suuri ilo mulle kun omaa koiraa ikävöin. Jokatapauksessa takaisin työasioihin. Uutta tietokantaa siis teen. Siinä ne päivät aikalailla meneekin. Olen aina tiennyt että toimistotyö ei ole minua varten koska olenkin enemmän en pysy paikallani ihmisiä, kuitenkin olen toimistolla viihtynyt, johtuen varmaan ihmisistä (ja ehkä vähän koiristakin). Innolla odotan muitakin työtehtäviä, mutta näin aluksi toimisto on tuttu ja turvallinen. Sielläkin oppii kuitenkin joka päivä jotain uutta. Edelleen olen ihan älyttömän kiitollinen siitä että tälläinen kokemus on mahdollistettu. Ja erittäin kiitollinen Lavinialle ja Jovanille että he ovat saaneet tuntemaan oloni niin kotoisaksi töissä. Tänäänkin kun olimme työkaverinikanssa odottamassa bussia Lavinia ja Jovan huomasivat meidät ja nappasivat kyytiin ja veivät kotiin. Erittäin ystävällistä.


Kun pääsin kotiin, kiirehdinkin yläkertaan hakemaan Juliankanssani ulos. Tarkoitus oli lähteä jokapäiväiselle kävelylle rannalle. Eksyimmekin siitä sitten grillille ja hattaralle. Tälläst sattuu.