Työviikko lähenee loppuaan onneksi. On ollut aika rankka viikko. Joka aamu bussiin täytyy keretä kahdeksaksi ja olenkin sitten vasta hämärtäessä kotona. Tänään pääsimme töistä viiden aikaan jonka jälkeen bussilla kotiinpäin ja kauppaan. Töissä menee hyvin ja kokoajan oppii uusia asioita. Olen käynyt läpi vartijoiden tiedostoja ja katsonut mitä sieltä puuttuu ja sitten lähettänyt heille tekstiviestejä niistä. Huomenna pitäisi opetella tekemään sama tietokoneella. Hieman jänittää sillä olen maailman huonoin teknologiankanssa. Ja saan ohjeet vieläpä englanniksi. Englanninkielen taito on parantunut jo huomattavasti kun joutuu koko päivän englantia puhumaan. Hieman harmittaa kun ulkona hyvä sää ja joutuu töiden takia olla sisällä päivät. Tällä menolla en saa ikinä rusketusta. Viihdyn töissä ja työkaverit ovat erittäin mukavia. Viihdyn töissä vielä paremmin kun nään koirat. Georgen ja Mollyn.
Haluaisin joskus tulevaisuudesssa ehkä mahdollisesti jopa muuttaa tänne. Rakastan Maltaa ja ihmisiä täällä. Kaikki ovat niin mukavia ja sosiaalisia ja aina on joku jonka kanssa jutella, Tuntuu kun kotona olisi. En voisi olla onnellisempi siitä että olen täällä. Toki välillä on ikävä rakkaita ihmisiä mutta sellasta sattuu.
No jokatapauksessa töissä on tämä viikko mennyt tiedostojen kimpussa ja kun vielä huomisen jaksaa niin pääsee viettämään viikonloppua. Ajattelimmekin lauantaina lähteä Juliankanssa Paolaan jossa sijaitsee maltan paras tatuointiartisti.
Blogin kanssa on ollut aika paljon ongelmia. Olen kirjoittanut yhden tekstin puhelimella mutta se ei sitten näkynytkään joten jouduin lähettämään sen puhelimella Jennan koneelle ja kopioida blogiin. Nyt sain onneksi kirjoittaa tämän postauksen Jennan koneella. Jään tänne.


Hei Janni,
ReplyDeleteHyvä kuulla sinusta ja että olet päässyt perille. :) Tosi hienosti olet alkanut blogia pitämään kun pääsit kirjoittamaan. Hyviä huomioita ja vertailua sekä kateutta herättäviä kuvia. ;) Ihana kuulla, että viihdyt. :) Tsemppiä töihin!
Joo viihdyn vähän liiankin hyvin :D kiitosta ! :)
DeleteMoi Janni. Hienoa, että bloggaus nyt sujuu. Olen melko varma, että ehdit vielä saada aurinkoa aivan riittämiin :) Menestystä työelämään! -Ilona
ReplyDeleteToivottavasti kerkeän! Joo ei vieläkään puhelimella toimi mutta onneksi saan konetta lainata. Kiitos ! :)
Delete