Suomessa aika paljon meille pienestä asti puhutaan paloturvallisuudesta joka on jo ennaltaehkäisevää toimintaa, täällä ei niinkään niistä puhuta.
Vartijakurssilla paloturvallisuudesta puhuttiin ja saatiinkin ohjeeksi että jos olemme vartijoina kohteessa ja kierroksen aikana huomaamme alkusammutuskalustoa jonka tarkastuksesta on mennyt jo jonkin aikaa, siitä täytyy välittömästi ilmoittaa eteenpäin. Tottakai samoja havaintoja kuin suomessakin voi tehdä : Poistumistiet ovat merkitty, palokuormaa ei ole poistumisteiden tukkeena, alkusammutuskalusto on helposti saatavilla seka toimintakunnossa yms.
Alkusammutuskalustoa en ole tosin nahnyt yhta paljon kuin suomessa. Toimistollamme tilanne on onneksi eri.
Täällä maltalla yhden kilon jauhesammutin maksaa 4,75e
|Netista löysin etta suomessa sama yhden kilon jauhesammutin on 13-20e
Maltalla on erittäin paljon vanhoja rakennuksia ja taloja joka tottakai vaikuttaa rakenteelliseen paloturvallisuuteen. Otetaan esimerkiksi vanhat perinteiset hotellit joita käytetaan turistien majoittamiseksi. Useilla on yksi suojaamaton portaikko josta turistien pitäisi paeta tulipalon sattuessa. Vieläpä jos tulipalo sattuu pimeään aikaan eika nää mitään. Myös tämä että yksi portaikko on aivan älytontä. Entä kun tulipalo leviää ja ihmiset jäävät loukkuun !? Uskon etta suomessa tälläiseen puututtaisiin paljon nopeammin. No täällä varmaan pitää jotain vakavaa sattua ennenkuin asia huomioidaan/ siihen puututaan.
Nyt vartijan työn eroihin, niistä olenkin jo jotain maininnut. No ensiksi vartijan ulkoiseen olemukseen. Täällä Signal 8 Securityssa uniformujen ulkonaköön on panostettu enemmän kuin käytännöllisyyteen. Täällä on sääntönä pitaa aina kravattia. Toki kravatti ei ole koko kaulan ympäri meneva, sehän olisi turvallisuusriski. Klipsilla toimii. Kuitenkin erittäin moni vartija on valittanut ettäse tuntuu epämukavalta. Kuitenkaan minua kravatti ei ole häirinnyt ja mielipiteeni on se etta jos firma tahtoo sinun pitavan kravattia niin sitten mukisematta pidät sita kravattia.
Mitään roikkuvia koruja ei tietenkaan saa pitää, niinkuin ei saa suomessakaan. Aika paljon riippuu firman linjauksesta mutta Signal 8 Securityssa ei ainakaan saa tatuoinnit näkyä. Suomessa mita olen naisvartijoita nähnyt, heillä ei ikinä ole ollut kovin voimakasta meikkiä. Itse kun kentälle menen, ei tulisi mieleenkään laittaa räikean pinkkiä huulipunaa mitä olen nähnyt että naisvartijoilla täällä on. Pitkät hiukset kiinni aina, niinkuin myös suomessa. Ja ei lävistyksia kasvoissa. Eli aika samaa rataa kuin suomessa.
Sitten vartijan oikeuksiin joista olenkin jo puhunut. Niinkuin jo mainitsin niin ennen luulin että suomessa vartijoilla ei ole juurikaan oikeuksia mutta meillä todellakin on ja paljon. Ainakin tänne verrattuna. Vartijoilla ei ole periaatteessa oikeuksia tehda mitään, ei koskea asiakkaaseen. Ei mitään voimankayttövälineita. Mielestäni yövuorossa viikonloppuisin baystreetilla olisi hyvä että vartijoilla olisi edes kaasusumutin. Siellä meinaan riittää päihteiden vaikutuksen alaisena olevia henkiloitä ja ihan vartijan omaa ja muiden turvallisuutta ajatellen kaasusumutin olisi hyvä juttu. Riippuen tosin kenelle vartijalle sen antaisi.. Ensi ajatukseni kun tulin tänne oli etta vartijathan ovat täällä leluja. Jos tapahtuu jotain vartija ei voi tehda mitään, vaan täytyy soittaa välittömasti poliisi. Olen huomannut että täällä panostetaan enemman ennaltaehkäisyyn, ehkä juuri sentakia etta kun vahinko on jo tapahtunut ei vartija voi tehda oikeen mitään. Mutta ennaltaehkäisyyn voi vaikuttaa paljon.

Tulipalot on jaettu luokkiin palavan materiaalin perusteella SFS-EN 2 -standardin mukaan:
- A-paloluokassa palavana materiaalina on kiinteä, tavallisesti orgaaninen, hehkuen palava aine, kuten puu, paperi tai hiili.
- B-paloluokassa palavana materiaalina on neste tai nesteytyvä aine, kuten bensiini, petroli tai steariini.
- C-paloluokassa palavana materiaalina on kaasu, kuten keittiön, veneen tai asuntovaunun nestekaasu tai hitsauksessa käytettävä asetyleeni.
- D-paloluokassa palavana materiaalina on metalli, kuten alumiini, magnesium, litium tai natrium
- Maltalla taas:.
- Paloluokka A: kiinteä kuten paperi, puu, muovi, jne.
- Paloluokka B: nesteytyvä aine kuten parafiini, bensiini, öljy jne.
- Paloluokka C: Syttyvät kaasut, kuten propaani, butaani, metaani,jne.
- Paloluokka D: Metallit, kuten alumiini, magnesium, titaani jne.
- Paloluokka E: Tulipalot, joissa on sähkölaitteita
- Paloluokka F: Ruokaöljy ja rasva, jne
Maltalla on erittäin paljon vanhoja rakennuksia ja taloja joka tottakai vaikuttaa rakenteelliseen paloturvallisuuteen. Otetaan esimerkiksi vanhat perinteiset hotellit joita käytetaan turistien majoittamiseksi. Useilla on yksi suojaamaton portaikko josta turistien pitäisi paeta tulipalon sattuessa. Vieläpä jos tulipalo sattuu pimeään aikaan eika nää mitään. Myös tämä että yksi portaikko on aivan älytontä. Entä kun tulipalo leviää ja ihmiset jäävät loukkuun !? Uskon etta suomessa tälläiseen puututtaisiin paljon nopeammin. No täällä varmaan pitää jotain vakavaa sattua ennenkuin asia huomioidaan/ siihen puututaan.
Nyt vartijan työn eroihin, niistä olenkin jo jotain maininnut. No ensiksi vartijan ulkoiseen olemukseen. Täällä Signal 8 Securityssa uniformujen ulkonaköön on panostettu enemmän kuin käytännöllisyyteen. Täällä on sääntönä pitaa aina kravattia. Toki kravatti ei ole koko kaulan ympäri meneva, sehän olisi turvallisuusriski. Klipsilla toimii. Kuitenkin erittäin moni vartija on valittanut ettäse tuntuu epämukavalta. Kuitenkaan minua kravatti ei ole häirinnyt ja mielipiteeni on se etta jos firma tahtoo sinun pitavan kravattia niin sitten mukisematta pidät sita kravattia.
Mitään roikkuvia koruja ei tietenkaan saa pitää, niinkuin ei saa suomessakaan. Aika paljon riippuu firman linjauksesta mutta Signal 8 Securityssa ei ainakaan saa tatuoinnit näkyä. Suomessa mita olen naisvartijoita nähnyt, heillä ei ikinä ole ollut kovin voimakasta meikkiä. Itse kun kentälle menen, ei tulisi mieleenkään laittaa räikean pinkkiä huulipunaa mitä olen nähnyt että naisvartijoilla täällä on. Pitkät hiukset kiinni aina, niinkuin myös suomessa. Ja ei lävistyksia kasvoissa. Eli aika samaa rataa kuin suomessa.
Sitten vartijan oikeuksiin joista olenkin jo puhunut. Niinkuin jo mainitsin niin ennen luulin että suomessa vartijoilla ei ole juurikaan oikeuksia mutta meillä todellakin on ja paljon. Ainakin tänne verrattuna. Vartijoilla ei ole periaatteessa oikeuksia tehda mitään, ei koskea asiakkaaseen. Ei mitään voimankayttövälineita. Mielestäni yövuorossa viikonloppuisin baystreetilla olisi hyvä että vartijoilla olisi edes kaasusumutin. Siellä meinaan riittää päihteiden vaikutuksen alaisena olevia henkiloitä ja ihan vartijan omaa ja muiden turvallisuutta ajatellen kaasusumutin olisi hyvä juttu. Riippuen tosin kenelle vartijalle sen antaisi.. Ensi ajatukseni kun tulin tänne oli etta vartijathan ovat täällä leluja. Jos tapahtuu jotain vartija ei voi tehda mitään, vaan täytyy soittaa välittömasti poliisi. Olen huomannut että täällä panostetaan enemman ennaltaehkäisyyn, ehkä juuri sentakia etta kun vahinko on jo tapahtunut ei vartija voi tehda oikeen mitään. Mutta ennaltaehkäisyyn voi vaikuttaa paljon.

No comments:
Post a Comment